Olen oikeasti aika epätoivoinen ihananpunaisen Tennesseeni kanssa. Löysin riittävän selkeän (= ääliömäisen yksinkertaisen) pitsikuvion ja neuloin sitä liki tyytyväisenä. Mutta koskapa olen ihminen, jonka on sula mahdottomuus totella toisen antamia ohjeita, aloin tehdä omia pikkuruisia sovelluksiani ja kas - koko hommahan meni päin perälautoja. Miksi en malttanut ja totellut ohjetta? Miksi minun on aina väkerrettävä omiani, oli kyse sitten neule- tai ruokaohjeista tai ihan mistä vaan???

Olen ihminen, joka saatuaan käsiinsä huolella rautalangasta väännetyt ohjeet, vääntää rautalankaan vaikka väkisin vielä yhden mutkan tai vetää jonkun kurvin suoraksi. Onko tämä vihaa auktoriteetteja kohtaan vai pelkkää egoismia, tiedä tuota.

Mutta ihananpunainen on taas jälleen purettu. Tällä kaikella vaivalla olisi yksi takakappale jo valmis.

Asiasta toiseen. Siivoilin vähän keittiötä ja löysin kaapista kaksi aarrettani. Olen aikoinaan keräillyt Arabian posliinia ja kaikenlaista muutakin heidän valmistamaansa ja mm. nämä ovat löytöjäni.

Hauskat pienet sirottimet. Ja kamuna kiva emalimuki. Ainut kerta, jolloin olen Arabian marja-aiheisia sirottimia nähnyt. Lappalaisaiheisia meillä on mökillä pari kappaletta.