No voihan kökkö minun kanssani. Jotenkin olen onnistunut tuon kovaonnisen ihananpunaisen neuleenireunan kanssa soheltamaan. Ohje on tolkuttoman helppo, mutta mitä lienen miettinyt - jos yhtään mitään - kun muutaman silmukan olen onnistunut eliminoimaan. Reunan rei'itys on ihan pas... pilalla. Alkaa tosiaan jo naamataulukin helottamaan hermostuksesta (ihanan)punaisena, sen verran on mutkikasta ollut yhteinen tiemme!

Voi lyökää mua reisille!

Katsastelin lankavarastoani ja se on järkyttävän suuri. Pääasiassa villaa tai villasekoitetta. Hahtuvaa ja mohairia. Kaikkiin lankoihin päässäni on suunnitelma. Kaikkiin paitsi yhteen säkkiin, jota en muistanut edes omistavani. Se on aina paha merkki. 12 kerää 50g:n villasekoitetta; väreinä pinkki-lila, turkoosi-vihreä ja kelta-oranssi. Jaa-a.

Pitäisiköhän ostaa puuvillalankoja?

Kiertelinpä eri blogeissa ja mietin katkerana, jotta miksen ole päässyt minäkin kaikille ihanille kädentaitomessuille. Viihtyisin niissä todella mainiosti. Mutta eipä vaan näy lähitulevaisuudessa semmoisia minun elämässäni.

Olen hyvin katkerana mokomille pitsineuleille, jotka eivät valmistu nopeasti ja aloinkin psyykeäni paikatakseni virkkailemaan Möhönasun (kuinka sympaattinen nimi) ohjeen mukaan pääsiäistipuja. Sainpa siinäkin alkuun vatkata suuntaan jos toiseen, mutta sitten alkoi syntyä tulosta. Kunhan vielä viimeistelen heltat ja pyrstöt, niin hyvä tulee. Minulla on kunnianhimoinen tarkoitus lähetää kivat kanaset ulkomailla asuville kavereilleni. Jos niin aikaansaapa olen, lupaan suuteloida varpaitani!

Aikamoisen epätarkka kuva, mutta kyllä siitä tipu syntyy. Ja toinenkin. Lankana Novitan Wool, keltainen ja koukku 3 ja puoli.

 

Kovin olen ollut laiskana neulomisen suhteen. Tai sitten muut askareet ovat vieneet aikani. Virkeänä ja toimeliaana ollessani en lainkaan käsitä, miten ihminen muka ennättää tehdä kaiken oleellisen 24 tunnin aikana, josta siitäkin kolmasosa menee - sinänsä ihanaan - nukkumiseen.

Olen leiponut, siivonnut ja askarrellut. Siivoaminen on toimenpide, joka on paras tehdä silloin kun inspiraatio iskee, sillä muutoin ei tule siivottua milloinkaan. Leipominen ei ole leipälajini ja vieraille piti silti olla omatekoisia herkkuja. Mausta ja rakenteesta viis. Ulkonäönhän saa kermavaahdolla kaunistettua. Askartelu tyttären kanssa on erittäin tärkeää. Siihen vielä normaali ansiotyö ja aviopuolisoiden välinen laatuaika. Sekä normaali päivittäinen annos ikkunasta tuijottelua, haahuilua ja lukemista. Aika loppuu.

Ihananpunainen on siis edistynyt vain muutaman kerroksen. Hitaasti hyvää tulee. (Köh köh.)

Buaahhhaahhhahahaaah! Lueskelin erästä blogia ja olin kuolla nauruun. Itseironiseen, erittäin vahvasti itseironiseen nauruun.

Wendy  nimittäin kirjoitti, miten hän usein lukee neuloessaan tai ainakin pitää silmiään kiinni ja tikuttaa menemään. No, ehkä pelkän oikean neulominen onnistuisikin minultakin siten (hitaasti ja kömpelösti), mutta ei mikään muu. Ei edes nurjan neulominen. Seuraukset moisesta silmittömästä (kirjaimellisesti) uhkarohkeudesta olisivat katastrofaaliset; itkua, vinkumista ja epätoivoista neuleen purkamista. Kenties jopa Puolisko vaivautuisi hätääntymään ("No mikä sulla N-Y-T on?") ja lapsikin voisi ajatuksissaan vilkaista synnyttäjänsä hätää. Minä kun en saa edes simppelistä pitsikuviosta virheetöntä, vaikka kyttäisin silmät pullistuneina joka ainoaa neulomaani silmukkaa!

Meitä neulojia on moneen junaan! Onneksi kaikille kuitenkin  myydään lankaa.

Alkaa hieman tympimään tämä sormien turvotus ja jäykkyys. Eilen aloin vaivihkaa neulomaan, mutta se tuntui todella epämukavalle ranteissa saakka. Tylsää tylsää tylsää.

Tässä kuitenkin ihananpunaiseni nykyvaihe. Ostin kolmepuolikkaat EEBENpuiset puikot ja valitsin kuvion, joka etäisesti muistuttaa pitsineuletta. Selkeää ja simppeliä; lisäyksiä ja kavennuksia. Mutta ei niin simppeliä, ettenkö olisi mokia tehnyt matkan varrella. Kaventanut väärästä kohdin tai unohtanut lisätä tai muuta sellaista inhimillistä. En kuitenkaan alkanut purkamaan, sillä huomasin virheet ihan liian myöhään. Ja jos mikä suistaa ihmisen roikkumaan sillan kaiteella tai Kielotornin katonreunalla, niin totisesti pitsineuleen purkaminen ja sitten taas puikoille palautus.

Sähkövalon ja salaman yhteisloisto syö näköjään ihananpunaistakin, eikä kuvio juuri näy. Eipä se kovin erikoista olekaan. Eebenpuikoilla on kiva neuloa enkä ole vielä edes saanut niitä katkipoikki!

Koska emalimukini aiheutti ihastuksen ryöpyn, niin esittelen toisenkin aarteeni. Arabiaa sekin ja mielestäni todella viehättävä. Ostettu huutokaupasta joskus 90- luvun alussa, jolloin hinnat olivat matalia - toista kuin nykyään.

Ja sitten vielä lempitarjottimeni. Uusi melamiiniesine, mutta kuva on mielestäni lempeä ja tuo mieleeni vain mukavia asioita. Ja se on esineelle riittävä peruste olla kotonani.